Olen monia kertoja miettinyt, että haluaisin aloittaa blogin kirjoittamisen. Sitäkin useammin olen tutkinut ilmaisia blogi-alustoja, sekä tutkinut erilaisia sivustoja, joissa kerrotaan; näin teet sen helposti! Vain muutama klikkaus ja voit aloittaa oman blogisi kirjoittamisen! Luo oma ulkoasusi blogille ja aloita! Hmh… Hell yeah rigt! ( pieni epäilys häärää olkapäällä)
Mutta… Entäs sitten?
Kuin kuuluisan aasin sillan kautta, sain vihdoin ”syyn” perustaa oman blogin, se oli oikeastaan ikäänkuin pieni pakko, sillä olen aloittanut opinnot. Opinnot jotka ( kuten ilmeisesti hyvin moni aikuisalan koulutus ) vaativat oman nettipohjaisen blogin tai muun alustan, jolla voi pitää päiväkirjaa opinnoista ja muusta sen ympärillä tapahtuvasta. Eräällä nettisivulla neuvottiin, että olisi tärkeää kysyä miksi? Miksi kirjoitan blogia, mistä haluan kirjoittaa, miksi haluan kirjoittaa… Niin… Olen aina halunnut, mutta aiheita on pulpunnut kuin tulivuoren purkauksessa joten aloittaminen on jäänyt aiheen valinnan vaikeuden vuoksi.
Niin, edelleen; entäs sitten?
Blogi on perustettu. Tyhjä sivu on odottanut monta tuntia. Olen hieman onnellinen jo siitä, että nimen keksiminen blogille ei ollut vaikeaa. Avaan myöhemmin sen tarkoitusta lisää… tarkka lukija saattaa havaita joitain merkityksiä, kun postauksia alkaa syntyä ( toivottavasti kuin Runebergillä ) enemmän.. Tyhjä sivu houkuttaa kirjoittamaan. Vain ensimmäisen lauseen saaminen voi tuottaa sitä kuuluisaa luomisen tuskaa, jonka rotevat miehet puhuvat tapahtuvan teollisuushallin vessassa aamuisin, sen ensimmäisen kahvitauon jälkeen. Oma tuskani alkaa helpottaa vasta kun olen tuijottanut näyttöä ensin tunnin… muutama vuokraleffa kainalossa ja pataljoonalliselle hoidetun muonavaraston täydennyksen jälkeen olen taas koneella. Tyhjä sivu odottaa edelleen. Muut asiat houkuttelee ja koitan keksiä tekosyitä vältellä ensimmäisen postauksen luomista.
Siinä onnistuu Cheek ja Ela joita kuuntelen taustalla, konserttitaltiointia Areenalta… Cheek-fanitus mainittakoon heti alkuun, jotta myöhemmin vältytään sen aiheuttamilta reaktioilta 😀 Kuinka ollakkaan, pääsen tekstiin kiinni paremmin mainoskatkon aikana kun musiikki lakkaa. Luen lauseita yhä uudelleen. Mitä mä pelkään, tästä se lähtee. Vilkuilen kuitenkin lauseita ja rakenteita liikaa, jopa häiritsevän paljon. Onhan tämä ehkä mun mielestä se paikka, jossa voin kirjoittaa, kuten puhuisin. Vai voinko? Miks mua epäilyttää tällainen asia… Toivon etten takertuisi liikaa kirjoitusvirheisiin joita tulee monesti paljon, kun kirjoitan nopeasti. Lienekö lievä lukihäiriö kiusaa mua…mutta en anna sen häiritä liikaa. Jännityksensä tuo ihmisten tämän hetken medianlukutaito, tapa takertua asioihin joilla ei ole mitään merkitystä, ottaa koppi epäolennaisesta. Ihmiset nykyään näkee niin vahvasti vain sen, jonka haluavat. Ei koko totuutta 🙂
.. Toivon blogiltani itselleni paljon. Toivon sen saavan sanaisen arkkuni aukeamaan, toivon sen antavan enemmän, kuin ottavan. Toivon siltä tukea opiskeluiden ajan, ehkä jopa sen jälkeen.
.. Haluan blogini olevan yhtä avoin kuin mieleni on, haluan antaa Teille palan elämääni.
.. Blogini on rehellinen, suora, pohtiva, kyseenalaistava. Ennenkaikkea, se on mielipiteeni. Tunteeni. Kokemukseni. Tunteita ja kysymyksiä herättävä. Minun näkökulma.
.. Blogini ei ole sanoja muiden suuhun, oikeassa tai väärässä, se ainoa oikea asia.
.. Blogiani saa kommentoida, antaa siitä palautetta, kehua ja huitoa risuilla.
Matka alkaa. 🙂
Terveisin ”J”