Pimeä metsätie aukeaa eteen. Kuin syksyinen, pelottava ja musta aukko joka nielee kitaan pienen punaisen auton. Auto on vanha, se on hiljainen, radio on kiinni. Matelemme hiljalleen tietä, kunnes auto pysähtyy. Keskelle metsää.
Minne vain katson, on mustaa, pimeää. En edes halua ajatella miltä näyttäisi maisema takana. Se mitä siitä ei näy. Se on ahdistava ja pelottava pimeys. Auto ei lähde käyntiin, kuitenkin valot palaa ja osoittaa eteenpäin. Pienet metsätien urat joiden keskellä kasvaa ruohoa, joka näyttää siltä, ettei tietä ole käytetty pitkään aikaan. Valokeilan takana on lisää pimeyttä, sivulla niin tiheä metsä molemmin puolin, etten näe kuin eturivin puut, joiden takana on uhkaavia varjoja.
Auton sisälle kajastaa valo, vaikka olen peloissani, koska pelkään pimeää niin kovin, koen olevani turvassa. Isäni istuu vierellä, auton ovet on lukossa, mitään pahaa ei voi tapahtua.
Säpsähdän ja paniikki saa niskavillat pystyyn, valokeilan keskelle on ilmestynyt suuri karhu. Se on jollain tavalla uhkaava, mutten tunne sen olevan vaaraksi. Se tarkkailee autoa. Haistelee ja kiertää pientä autoa. Isä koittaa saada auton käynnistymään, onnistumatta siitä, karhu tuijottaa kuskipuoleisesta ikkunasta sisään.
Ilmapiiri on jännittynyt… ahdistaa, tuntuu etten saa happea, pelottaa.. miksi karhu ei jätä meitä rauhaan, eihän vaan se tapa meitä, haluan pois, en uskalla katsoa metsään.
Herään unesta.
Toistuva uneni koko nuoruuden. Käsittämättömällä tavalla tämä uni on tullut yhä uudestaan takaisin, kunnes ihan aikuisiällä sain tulkinnan, jonka mukaan karhu kuvaa voimakasta äitisymboliikkaa kuvastavaa asiaa. En muista täysin sanasta sanaan, kuinka tulkinta meni, mutta kun oivalsin perheen sisälle liittyviä asioita ja unen tarkoituksen itselle, uni katosi.