…Keskittymiskyvyn puute, ylivirittyneisyys, muistihäiriöt… valvominen ja muut unihäiriöt. Ärtyneisyys, epäsosiaalisuus, välttely. Mielikuvien palautuminen ja uudelleen kokeminen, ahdistuneisuus, epätietoisuus ja toisaalta tiedostaminen, varuillaan olo. ”pakene tai taistele”. Päänsärky, pahoinvointi, jotka muistuttavat migreenin kaltaista tilaa. Väsymys ja totaalinen uupumus. Sydämen tykytykset,hikoilu ja heräily öisin. Ääreisverenkierron heikentyminen ja palelu, sormien ja varpaiden jäätyminen… Tässä liuta asioita, joista itse olen ”nauttinut” viimeisen kolmen vuoden aikana. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän…
Akuutista stressireaktiosta, stressistä, työuupumuksesta ja totaalisesta burn outista, masennuksesta ja erilaisista mielen häiriöistä kärsii todella moni tänä päivänä. Paljon on tehty myös dokkareita, mutta harmikseni niissä esitetään paljon ääripään tyyppejä psykoosista täydelliseen itsetuhoon. Tuntuu, et on vielä todella vaikea puhua ihan tavallisen, työssäkäyvän, perheellisen, sinkun… sairastamisesta samalla kun yrittää hoitaa ja pyörittää sitä omaa arkea. Esimerkiksi biboläärisyys nähdään monesti mielikuvissa psykoosissa lepareissa makaavana hahmona.
Työ- ja muunlaisesta uupumuksesta kärsii ympärillä monia ihmisiä. Mun lähipiirissä voisin heittää suoraan, että noin 35-45%. Uupumksen voi aiheuttaa moni muukin stressaava ja huolta aiheuttava asia kuin työ.
Työuupumus ja burnout on totaalista. Se on tosi samankaltaista kuin masennus. Niistä ei puhuta, vaikka joka aamu tuntuu kuin olisi töihin lähtiessä vedetty muovipussi päähän. Töistä lähtiessä on löysä naru kaulassa ja tunne kuin vatsan ympärille olisi puristettu nippuside. Vatsaa vääntää, on huono olla. Päätä särkee ja huominen päivä alkaa ahdistaa siltä seisomalta kun työpaikan ovet laittaa kiinni takanaan. Kotona tuijottaa ikkunasta jäähtynyt kahvi edessä, ja huomaa miettivänsä, miks en ajattele mitään. Mitä nyt pitää tehdä? Pyykit, tiskit, ruoka… mahdollisesti perheen ja parisuhteen huoltoa. Laahustaen sohvalle, josta löytää itsensä nukkumasta, tai somettamasta ( pakenee muualle ajatuksia ) tai ohjelmaa katsoessa. Ei ajatusta mistään konkreettisesti tapahtuvasta tai siitä että seuraavaksi pitäisi tehdä jotain. Ahdistaa se kumppanin kaipaama huomio, kun ei vaan jaksa. Ahdistaa oma itsensä kun on niin saamaton ettei vaan jaksa. Pahimmillaan käy töissä ja mekaanisesti hoitaa kaiken… havahtuu viikon päästä, että milloin mä viimeks kävin suihkussa. Eikä ees pahemmin itseasiassa kiinnosta, ehkä sitten kun joku asiasta huomauttaa tai muuten vaan on liian paskanen olo. Silti, näiden kanssa painii todella moni joka päivittäin hoitaa sen leivän pöytää. Mulla on kokemusta kaikesta, mikä tähän liittyy, tarkennan kuitenkin että kaiken oman itsen kamppailun jälkeen, mulla on tänä päivänä maailman kannustavin ilmapiiri sekä töissä, että koulussa ja ystäväpiirissä. Se on suuri voimavara, enkä itse juuri tällä hetkellä koe näitä asioita. Vaan olen kokenut ja tiedän mitä se pahimmillaan on. Tiedän myös miten vaikea tänä päivänä tässä suorittamisen ilmapiirissä on ääneen sanoa, mä en pysty enkä jaksa.
Mutta mitäs sitten kun ei enää jaksa. Saikkua pukkaa ja kotisohva odottaa. Tekee aivot meinaa sellasen voltin, että oksat pois. Yhtäkkiä se moraali herää, huono omatunto kun ei menekään töihin, vaikka eilen vielä olisi voinut mieluummin esittää spitaalista jotta saa syyn jäädä kotiin kunhan kukaan ei saa tietää et mä en jaksa. ( väsyneestähän aatellaa et sitä ei vaa kiinnosta ja huvita ) Vatsaa vääntää vieläkin ja on melkein oksennuksen partaalla kun ”vaan makaa” kotona. Eihän mulla ees oo jalka poikki. Mitä muut ihmiset ajattelee kun en pääse töihin. Voinko mä liikkua ulkona, mitä jos joku mut näkee. Itkettää ja on epäonnistunut olo, huono omatunto ei muuten missää vaiheessa meinaa helpottaa, se on kuin vasara joka paukuttaa korvien välissä aamusta iltaan. Burn out kun tulee, niin se on kuoppa josta ei aina omin avuin pääse pois. Tilanteen myöntäminen itselle on pahinta. Ja isoin tehtävä omalle mielelle on pitää maltti, kun olo alkaa kohentua. Burn out ei mene ohi sillä, että nukkuu kaks päivää ja pikkusen käy kävelyllä ja vetää kulhon poppareita lempparisarjan parissa. Eiks tuukin se filis et hei nyt itseasiassa, oisko kukaa huomenna maratoonille lähös??
Ei ei ei ei ja vielä kerran ei. Siinä kohtaa se jarru. Vakava työuupumus vaatii monien viikkojen lepoa jotta kroppa alkaa parantua. Kukaan burnoutista kärsivä ei palaudu samoin kuin ennen ja kaikki fyysinen toiminta rasittaa mieltä ja kehoa mitä suuremmissa määrin ja yhden kävelylenkin jälkeen voi uupumus olla niin kova, että makaa vielä sängyssä seuraavan päivän. Oon muuten kuullut et työstä aiheutuvan stressin takia on kolmekymppisetkin saaneet sydänkohtauksia. Se on ihan totta ja vähäisen levon jälkeen ei pidä rehkiä. Oompa itsekin omantunnon tuskissa raahustanut tiskikoneelle, tyhjentänyt ja täyttänyt ja palannut takas sohvalle piehtaroimaan itsesäälissä kun oon niin vitun poikki et en jaksa. Se väsymystila ei ole samanlaista kuin normaali joskus huonosti nukutun yön jälkeen. Se on kaiken valtaavaa ja se ei poistu nukkumalla, joskus jos asiat tulee uneen, niin aamulla voi olla vielä väsyneempi.
Ja palautumiskyky, sitä ei ole, eikä muuten tule, päivässä, viikossa, eikä aina edes puolessa vuodessa. Kun sairasloma tai muu loma osuu sille aikajanalle jossa uupumus on kovimmillaan ois tosi tärkeä levätä. Vaikka olo olis jaksava, niin lepo on ihan ehdoton. Ja silloin saa levätä ilman pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa. Antaa itselle aikaa toipua. Muistaa että tässä kehossa pitäs viel olla ja tallustaa ja siitä on vaa pidettävä huolta.
Sanokaa avoimesti et nyt väsyttää. Väsyttää niin että vituttaa ja nyt mä vaa oon. Sillä hoitamattomana kaikesta voi seurata samat oireet kuin mitä aluksi mainitsin tai pahempaa. Ja hakekaa apua…. Puss puss <3
”J”